Pitkän ja kuuman kesän jälkeen on aika taas palata pohdintojen ääreen. Minua on viime viikkoina inspiroinut ajatus ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman eheydestä ja sen luomisesta. Olen kysynyt itseltäni, miten eheyden kokemusta voisi vahvistaa? 

Vastaus kysymykseen ei ole yksinkertainen, kuten Jari Sarasvuon muutaman viikon takaisesta esilletulosta voi päätellä: Kukaan ei kestä enempäänsä eikä ulkoiseen menestykseen ole aina katsomista sisäisen olemuksen ja eheyden mittarina. Toisaalta tiedämme, että jo varhain elämässä sisimpäämme on kirjoitettu sisäinen tarina, joka muotoutuu hyvin yksilöllisellä ja ainutlaatuisella tavalla läpi koko elämän.

Kotilosta perhoseksi – eheäksi tulemisen paradoksi

Identiteetin eheys syntyy viime kädessä mahdollisuudesta tehdä aika-ajoin uusia sopimuksia sisäisten ja ulkoisten äänten välillä. Claes Andersson toteaa romaanissaan osuvasti: ”Luulen, että juuri sinä opetit minulle, ettei rikkinäinen ihminen ajan mittaan tee mitään tärkeää tai arvokasta.” Toisaalta tarvitsemme myös sisäisen universumin särkymistä, jotta voimme siirtyä uuteen. Haastavin on iso muutostarina, kun entinen tyhjenee sisältäpäin eikä ole vielä suuntavaistoa eikä tietoa, minne on matkalla ja sisimmässä on pelottavan pimeää. Syntyy suuri sisäinen ahdistus. Tällä kehityksen portilla kuitenkin syntyy sisäinen sankaritarinamme: sisin on onnistunut löytämään uutta keskustelukulttuuria itsensä kanssa. Tällaiset metamorfoosit ovat ihmisen parasta ravintoa.

Sisimmästä ohjautunut muutos on siis kestävän kehityksen edellytys. Onneksi elämä on myös armollinen. Se tarjoaa joskus ”onnenpotkuja” ja sellaisia ulkoisia muutoksia, jotka vievät hurjaa vauhtia eteenpäin. Ne saattavat sisältää myös paradoksin: se, mikä näyttää epäonnistumiselta, onkin hieno mahdollisuus. Muistan itkeneeni katkerasti aikanaan, kun sain palkanlaskijan toimesta potkut 18-vuotiaana. Tänään pidän sitä erinomaisena hetkenä elämäni paremman suunnan kääntymisessä.

Muutostarinoita suomalaisesta työelämästä

Tutkija Anu Järvensivu on tehnyt mielenkiintoisen koosteen suomalaisen työelämän tarinoista. Hän kuvaa niitä onnen tai epäonnen tarinoina: joko uudistumisen ja muokkautumisen tai vaihtoehtoisesti kärsimyksen, juuttumisen ja katkeruuden tiloina. Toiset tarinat ovat johtaneet eheyden kokemukseen ja toiset rikkoneet sisintä. Mitkä mahtavat olla lopulta ne ratkaiseva tekijät, jotka suuntaavat tarinan kulun? Millaiset ulkoiset tai sisäiset tekijät, tapahtumasarjat rakensivat lopullisen tarinan? Mikä on yksilön ja yhteisön osuus ja vastuu tarinan lopputuloksessa?

Olen kesän aikana kohdannut ison määrän erilaisia tarinoita: mm. uimarannalla työelämän turbulenssin väsyttämän nuoren naisen, työelämästä poispotkitun onnellisen ihmisen ja alkoholisoituneen, työelämästä syrjäytyneen surullisen hahmon. Jokaisen kohdalla jäin miettimään tapahtumien prosessia identiteettiä vahvistavana tai heikentävänä suuntana.

Työelämän muutokset ja organisaatioiden tarinalliset tapahtumat luovat osan työelämäkohtalostamme ja koskettavat samalla myös omaa identiteettiämme, se on selvää. Viisas kollegani pohtikin organisaatioiden monimutkaisia muutosprosessien johtamista, niihin liittyviä ratkaisuja ja seurauksia. Hän ihmetteli ääneen: Mikä tässä on niin vaikeaa? Miksi ei ymmärretä, että ihmisellä on psyykkinen olemus? Hei Haloo! Ihmisellä on psyykkinen olemus! Kuuntelen ja nyökkään.

Tweet

Share

• Kommentit