Kuka rakentaisi hyvää työuraa – osattomuus ja osallisuus työelämän ikkunassa
Kirjoittanut: Salme Mahlakaarto
Kaunis sunnuntaipäivä herätti minut työelämän identiteettityön äärelle. Päivän tarina saa sävelen: katseeni kohtaa rannan läheisyydessä vanhan, hiukan jo ruostuneen pakettiauton ja sen äärellä puuhaavan mieshenkilön. Tarkennetun havainnoinnin jälkeen huomaan hänen olevan tuttu hahmo kaupungilta. Pysähdyn ja tervehdimme: näen ja kuulen, että tässä autossa on kokonainen elämä: patjoineen, vaatteineen, keittiötarvikkeineen. Huomaan istuvani hetken kuluttua sateessa, miehen takki harteilla juomassa kahvia. Retkituolikin oli löytynyt alleni.
Istun kuuntelemassa työelämästä niin tuttua tarinaa: korkean koulutuksen saaneen ihmisen työura oli päättynyt viisi vuotta sitten organisaatiomuutosten seurauksena eikä yli 50-vuotiaalle ihmiselle enää ole löytynyt paikkaa työelämästä. Tunnelma on hiukan surumielinen, mutta samalla keskittynyt pienten asioiden merkityksiin syvällisellä tavalla: aikaa, liikuntaa, retkeilyä, valokuvausta... Tunnen tämän ihmisen osattomuudessa paljon osallisuutta omaan elämään, pientä onnea. Se liikuttaa.
Kuka rakentaisi tälle ihmiselle työuran?
Työssä osaton
Pohdin kotiin palatessa niitä satoja tarinoita, jotka kertovat työssä syrjäytymisestä. Työn merkitys identiteettiä tukevana osana on syystä tai toisesta ohentunut: työ on, mutta se ei voimauta. Suoritusputki, jatkuvat muutokset ja resurssipula näännyttävät ja saavat voimaan pahoin. Tarinankertoja on usein yli viisikymppinen, lähes koko elämänsä samaa työnantajaa palvellut puurtaja, joka ei jaksa enää uusiutua työelämän nykyisillä vaatimuksilla ja ehdoilla. Eläkkeen saaminenkin on vielä vuosien päässä eikä vapaa-aikana tahdo enää jaksaa oikein harrastaa mitään. Hän kokee onnena sen, että ei tarvitsisi tehdä enää työtä, ainakaan tällä tavalla.
Eräs aamuhetki nousee mieleeni voimakkaana. Tapasin sattumalta erään esimiehen, jonka muistin vuosien takaa innostuneena työn kehittäjänä. Kysyessäni kuulumisia, hän purskahti itkuun ja sopersi, että ”tämä maailma on tullut hulluksi, en jaksa enää tässä kauheassa pyörityksessä”. Olen hiljaa.
Kuka rakentaisi tälle ihmiselle mielekkään työuran?
Työyhteisössä osaton
Samana päivänä tarkastelen työyhteisön toimijuuden kehittämiseen liittyvää kyselyaineistoa. Piikkinä kokonaisuudesta nousevat sosioemotionaalisten tekijöiden merkitys osallisuuden kokemukselle: kannustuksen, hyväksynnän, tasavertaisuuden, ristiriitojen käsittelyn ja palautteenannon kysymykset. Identiteettiprofiili paljastaa työyhteisössä olevaa osattomuuden kokemusta ja samalla näyttää kirkkaasti kehittämistarpeen suunnan. Noin puolet näyttää olevan osallisia, puolet eivät.
Tiedämme tutkimusten pohjalta sen tosiasian, että henkilöstökokemus vaikuttaa asiakaskokemukseen ja sitä kautta myös tuloksellisuuteen ja hyvinvointiin. Esille nousseet asiat ovat inhimillisiä kohtaamisen tarpeita, yksinkertaisia ja tärkeitä: että tulisi nähdyksi ja kuulluksi. Pohdin 50 prosentin vajetta työyhteisön vitaalienergiassa.
Kuka rakentaisi tälle työyhteisölle osallisuuden kokemusta?
Johtopäätös:
Hyvän työuran rakentaminen on meidän jokaisen yhteinen asia. Osallisuuden rakentaminen työuraan vahvistaa ja luo energiaa. Siksi kannattaa vaalia ja vaatia hyviä työyhteisöjä, mielekästä työtä ja riittäviä työn tekemisen edellytyksiä. Etsiä uupumatta hyviä ratkaisuja ja työelämässä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia. Uskollisesti ja pitkäjänteisesti.
Tweet |