Olet tervetullut jakamaan blogini ajatuksia, kokemuksia ja tarinoita ihmisestä työnsä ääressä, kasvustamme ihmisinä ja yleisimminkin havaintoja organisaatioista ja työelämästä. Erityisenä peilinä blogissani käytän työidentiteettejä, ihmisen voimautumista ja toimijuutta koskevia näkökulmia, joiden keskeisten kysymysten parissa olen koko tähänastisen työelämäni työskennellyt.

Minulla on ollut ilo saada jakaa tuhansia arvokkaita tarinoita ihmisten sisäisten ja ulkoisten tarinoiden äärellä. Olkaamme yhdessä päätähtiä näissä tarinoissa!

Kuona-ainekertymää vai uudistumista?

Kun katson syvälle silmiin sinua asiakkaani, näen hämmentyneen katseen. Kysyt: ”Onko minun jaksettava tätä kaikkea muutosta, onko tässä kierteessä enää mitään tolkkua? Minulla on jatkuva tunne siitä, että en osaa, en ehdi, takarajat ja päivämäärät paukkuvat! Olenko menettänyt kykyni kokonaan toimia töissäni? Eläke vai Mollin sivut, apua?”

Kyynel kimmeltää silmäkulmassasi. Liikutan katsettani sinussa, yritän tavoittaa oleellisen. Alakulo, työelämädepressio (tai fiksummin sanottuna: uudistumisen haaste) on saapunut jälleen huoneeseen. Liian usein. Sentään arvokkain on jäljellä: työn merkitys sinulle ja halusi antaa siinä parastasi. 

Keskustelemme. Siis alamme työstää mielikuvien, realiteettien ja kokemusten pensaikkoa. Päädymme lopulta yhteiseen valaistuneeseen tilaan: Perälauta vuotaa! Jossakin suhteessa omassa mielessä, osittain omassa toiminnassa tai toimintaympäristön kuona-ainekertymissä.

Mahdollisuus olla ajoittain avuton ja hukassa

”Valitse hän, ken jaksaa vaeltaa”, kehottaa Tommy Tabermann runossaan. Todellakin, työelämän sankarit tänä päivänä ovat niitä, jotka jaksavat vaeltaa, luopua ja luoda uutta. Tarvitaan paljon, paljon innostusta ja innovatiivista mieltä, että jaksaa uupumatta. Joskus on kuitenkin tilanteita, jossa muutokset ovat lohduttomia seuraukseltaan: työn mieli, mielekkyys ja mahdollisuudet laadukkaaseen työhön saattavat tuhoutua yleisen jargonpuheen alle. Tarvitaan siis myös suojakehää työelämän ja muutosten kuona-ainekertymistä selviämiseen. Julkionnelliset menestystarinat jättävät varjoonsa helposti ihmisen haavoittuvuuden: mahdollisuuden ajoittain olla avuton, tarvitseva ja hukassa.

Muutosten myllerryksissä näyttää joskus todentuvan hiipumisen tarina: kun aikansa turhaudutaan, alkaa se ohjata myös toimintaa ja alakulon ja voimattomuuden kierre tartuttaa koko työyhteisön. Tämä lienee uudistumisen kannalta vaarallisin tila! Työyhteisön voimaantumisen tilojen ja aidon yhteisöllisyyden etsintä onkin arvokkainta pääomaa, jolla yhteisö ja yksilö voi vahvistua työelämässä.

Olipa miten tahansa, uudistuminen on kovaa työtä eikä tule koskaan ilman ponnisteluja. Jokainen joutuu omalla tavallaan etsimään ainutlaatuisen suhteensa työelämään: myös rajansa ja rajallisuutensa. Onnellisin on se, joka kykenee säilyttämään itsensä.

Tweet

Share

• Kommentit