Pyhäinmiesten päivä on omistettu heille, jotka ovat siirtyneet jo toiseen olomuotoon maailmankaikkeudessa. Voimme kaivata ja muistaa heitä, jotka ovat antaneet omana aikanaan tarinansa elämään. Jää ikävä, suru, menetys ja muistot. Joskus jälkeen jää myös kipua, pettymyksiä, ikäviä muistoja ja selvittämättömiä asioita.

Hiljentyminen juhlapäivänä nostaa esiin näyttämön, jossa identiteettimme Pyhä puhuu. Kun oma isäni v. 1964 menehtyi 32 vuotiaana, jäi pohjaton isän ikävä, suru, mykkä kaipaus. Se on muovannut identiteettini suuntaa, valintojani ja kokemuksia elämässäni. Uskon, että kipeätkin asiat kokemuskentässämme on tarkoitettu auttamaan arjen Pyhyyden rakentumisessa henkilökohtaiseen elämään, myös pienet ja kaukaiset muistot.

Minä kiikkumassa isäni sylissä, nauramassa hauskuutta ja iloa tuottavassa hetkessä, on tänään yhtä elävä kokemus kuin 7 vuotiaanakin.

Paha ei tunne Pyhyyttä

Pahan voi sanoa olevan tietämättömyyttä Pyhästä. Pyhä ei ole koskettanut riittävästi tai Paha on koskettanut liikaa. Meissä oleva Pyhä kasvaa hyvästä, Paha kasvaa Pahasta. Katkeruus tässä mielessä on Pahan sulattamisen keskeneräisyyttä. Niin ovat myös kateus, pahantahtoisuus ja toisten vahingoittaminen.

Pahan olemassaoloa ihmiskunta ei ole saanut koskaan poistettua. Meihin kun on rakennettu sekä enkelit että demonit samanaikaisesti. Pyhä ja Paha sulautuvat ja sulavat sisäisessä kokemuskentässämme joko voimavaroiksi tai taakoiksi identiteettiimme. Kun Paha on vallannut arjen mielen, Pyhyys on mennyt nukkumaan minuuden itseisarvon kuoren alle. Joskus se on panssaroitunut niin, että kuori ei enää hengitä ja ihminen lakkaa olemasta itselleen ja toisille Pyhä. Kun yksilön Paha muuttuu kollektiiviseksi, syntyy sotaa pienillä ja suurilla näyttämöillä.

Pyhä on henkinen voima, joka luo muistoja. Voidaksemme tulla muistetuksi rakkaudella e ole yhdentekevää se, miten tietoisia olemme Pyhän ja Pahan vuoropuhelusta itsessämme.

Pyhä ja Paha ammatillisuuden ytimessä

Ammatilliset tarinat muovautuvat tarinoidemme kautta. Kun katsoo vaikkapa Donald Trumpin identiteettitarinan syntyä hänen lapsuudestaan kertovassa dokumentissa, tämä tosiasia kirkastuu syvästi. Arvot ja asenteet toisista ihmisistä rakentuvat siitä, miten itse on tullut nähdyksi ja miten mieltä ohjattu Pyhän rakentamiseen.

Työpaikoillakin Pyhä ja Paha kulkevat rinnakkain. Jokainen tietää, miltä Pyhä ja Paha tuntuvat ja mitä niistä seuraa. Kun riitaisasta työryhmästä joku sairastuu syöpään, Pyhä saapuu hetkessä paikalle - ainakin hetkeksi – kertoakseen meille yksikertaisesti: elämä on rajallinen eikä kannattaisi haaskata aikaa turhaan negatiivisuuteen. Kun organisaatioissa käydään sotaa tavoitteena vain voittaa - ei ratkaista yhdessä asioita – syntyy Pahaa, joka jatkuessaan kutistaa luottamuksen pisaraksi, jonka rakentaminen järveksi tai valtamereksi vie aikaa. Pyhyys häviää näyttämöltä.

Ammatillisuuden ytimessä on henkilökohtaisen, työyhteisön ja organisaation kyky pitää Pyhää yllä. Tuota henkisyyden voimaa, joka tuntuu, tuoksuu ja maistuu, mutta jota on niin vaikea selittää eksaktisti. Jää siis vain yksi valinta : Joka kerta, kun astut mahdollisuuteen käyttää Pahaa, kutsu Pyhä itsessäsi paikalle ja huomaat valitsevasi hyvää.

Kunnia ja kaipaus kaikille niille ajatuksille, tunteille ja teoille, joita henkilökohtaiset rakkaamme ovat meille voimaksi jättäneet. Kunnia myös jokaiselle Pyhää rakentavalle työyhteisön jäsenelle ja työyhteisölle!

Tweet

Share